Koottuja tekstejä

                    
                    

          SÄRKYNYT SYDÄN (paimenen pakinaa 2.)

Joskus meitä ihmisiä kirpaisee syvältä ja kovaa.  Tuntuu ihan siltä, että tätä minä en enää kestä, nyt minä en enää jaksa, ei kertakaikkiaan enää mitään yhtään lisää.

Se tunne on niin todellinen, totaalinen ja vahva, se on väkevä kuin kuolema.  Tuntuu, että sydän pakahtuu kivusta, että se ei kestä enää enempää, että tähän minä läkähdyn, en jaksa enää!!!

Muista siinä kivussasi silloin, että et ole yksin kipusi kanssa, ei sinua ole unohdettu eikä hyljätty.  Jos ne ovatkin sinut hyljänneet, joihin olet turvannut ja luottanut, niin ei kuitenkaan Jeesus, Jumalan Poika.  "Minä en sinua hylkää, enkä jätä" vakuuttaa Raamattu, Jumalan sana.

Joku uskonelämästään kertova matkalainen runoilee laulussaan: "Yksin en kulje en hetkeäkään, vierelläin aina mä Jeesuksen nään, suojellen varjellen, nostaen auttaen, kanssain hän käy kautta maailman tään"

Kuule, jos sinun sydämesi on särkynyt, rikki tyystin, Jeesus Vapahtaja voi sen hoitaa kuntoon. Hän on erikoistunut juuri sinunlaistesi auttamiseen ja hoivaamiseen. Anna sydämesi kokonaan hänelle korjattavaksi, hoidettavaksi ja asuttavaksi, niin saat kokea elämäsi ihmeen. Saat murheessasi iloita ja kivussasi kiittää.

"Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimattomalle voimaa yltäkyllin."  

MURTUNUT MIELI (Paimenen pakinaa 3)

Meitä tavallisia ihmisiä, joilla ei ole aivan paatunut sydän, koskettaa traagiset tapahtumat ja onnettomuudet.  Esimerkiksi Pohjois-Karjalan tapaus, jossa juuri hijattain kuoli kuusi nuorta, kuljettajan ajettua kärkikolmion takaa puutavararekan eteen.  Yksikään kyydissä olleista nuorista ei pelastunut, kaikki menehtyivät.  Jos joku olisi tiennyt tavan, millä onnettomuuden olisi voinut välttää, millä nämä nuoret olisi voinut pelastaa, hän varmasti olisi käyttänyt sitä.  

Raamattu kertoo lukuisissa paikoisssa pelastumisesta, ja yleensä silloin on kysymyksessä lopulliselta katastrofilta eli kadotukselta välttymisestä.  Eihän suinkaan kukaan, ainakaan kukaan vähänkään järkevä ihminen, halua ajaa itseään lopulliseen tuhoon, vaan pyrkii mieluummin kaikin tavoin välttämään sen.  Niin varmasti nuo Joensuun tienoon nuoretkin olisivat vaikka valinneet toisen reitin, jos olisivat tienneet tai aavistaneet kuoleman vaanivan tuolla tiellä.

Kuule, jos sinulla on särkynyt sydän ja koet olevasi murtuneella tunnolla, sinulla on toivoa, koska Jumala on luvannut pelastaa ne , joilla on murtunut mieli.  Korskeat, koppavat, itseriittoiset, omahyväiset ja ylpeät ovat sillä vaarallisella tiellä, joka johtaa traagiseen loppuun, tuhoon, kuolemaan.  Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon.  Kaikille, jotka ottavat Jeesuksen vastaan, Hän antaa voiman tulla Jumalan lapseksi-
PELASTUA!!!

Löydätkö yhtäkään järkevää syytä jättää tämän mahdollisuuden käyttämättä, tottahan sinä haluat välttää KUOLEMAN ja päästä perille iankaikkiseen ELÄMÄÄN. Jeesus sanoo: "Minä olen tie, totuus ja elämä.  Kun valitset tämän reitin, Jeesuksen tieksesi, varjellut niiltä vaaroilta ja onnettomuuksilta, jotka tuhoaa sinun elämäsi ja saat osaksesi ikuisen elämän. VALITSE JEESUS!

Koetko kiusausta?(Paimenen pakinaa 4)

Koulumaailmassa ja työelämässäkin monet kokevat tulleensa kiusatuiksi hyvinkin erilaisilla tavoilla.  Se voi olla niin ahdistavaa, alentavaa, pelottavaakin, että se alkaa määrittämään koko elämää, vaikuttamaan aivan kaikkeen.  Tämä kiusaus on joidenkin ihmisten toisiin kohdistamaa epäoikeudenmukaisuutta, typeryyttä, sivistymättömyyttä, pahuutta.  
Jumala antakoon kiusatuille voimaa nousta tuota vääryyttä vastaan rakkaudella ja lopulta anteeksiantaen.  Jeesus oli äärimmäisyyteen saakka kiusattu, ja hän rukoili kiusaajilleen Jumalan anteeksiantoa, Hän ymmärtää ja voi auttaa, hän tietää mitä se on, hän tahtoo auttaa. Jumala on voimallinen myös ojentamaan kiusaajia heidän elämässään niin, että jos mahdollista hekin voisivat tehdä parannusta elämässään.

Toisenlaista kiusausta on se kun persoonallinen pahuus järjestelee mitä erilaisimpia kiusauksia elämämme tiellä. Ne saattavat olla kiedottuina niin houkutteleviin käärinpapereihin, että ne vaikuttavat oikeinkin hyviltä, suorastaan lahjoilta tai palkinnoilta.  Kuitenkin ne lopulta paljastuvat kavaliksi juoniksi saada ihminen lankeamaan ansaan , josta voi olla lähes mahdoton päästä pois omin voimin.
Näissäkin kiusoissa me saamme kääntyä hädässämme Vapahtajan, Jeesuksen puoleen, koska sen tähden että hän on ollut itsekin kiusattu , hän voi meitä kiusattuja auttaa.  Häpeissämmekin saamme mennä hänen luokseen, tunnustaa rikkomuksemme, anoa anteeksiantamusta ja HÄN AUTTAA JA ARMAHTAA.


OVI AUKI! (Paimenen pakinaa 5)

Kun joku pyrkii oikein tosissaan sisään suljetun oven takaa, hän huutaa yllä olevan otsikon lailla: Ovi auki! Se on voimakas käsky ja varmasti herättää sisällä olijan vaativuudellaan.  Se yleensä saa hänet oitis avaamaan oven, mutta saattaa kyllä myös pelästyttää pahanpäiväisesti.

Mutta voi sen mieltää toisinkin.  Sen voi kokea myös rakkaudesta lähtevänä lempeänä pyyntönä, kehotuksena avata ovi sisään pyrkijälle.  Koskettavassa virressä lauletaan: "Avaja porttis ovesi, käy Herraas vastaan nöyrästi, kun itse taivaan Kuningas, sun tahtoo olla vierahas..."  Kun Jeesus seisoo sydämen ovella ja kolkuttaa, hänen äänessään ei ole kovuutta, vaativuutta ja tuomisevuutta, hän pyrkii sisään hyvissä aikeissa, ymmärtääkseen ja armahtaakseen. KANNATTAA AVATA, kun kerrankin on tarjolla kuninkaallisia kylään, eikä vain mitenkään pikavisiitille, vaan ihan pysyväksi ystäväksi.

Vielä tuon saman ilmauksen "Ovi auki!" voi ajatella myös huudahduksena meille ilmoitetusta mahdollisuudesta, että ovi on auki, että se on VIELÄ auki, ettei sitä ole vielä suljettu.  Kun Jumala rakkaudessaan avasi meille epäonnistuneille ihmisille oven luokseen rakkaan poikansa uhrikuoleman kautta, niin sitä ovea ei voi kukaan meiltä sulkea, paitsi Hän itse.  Hän kuitenkin on ollut äärettömän kärsivällinen ja pitkämielinen ja pitänyt ovea avoinna, että kuka vain haluaa tulla Hänen luokseen, niin ovi on auki.

Mutta jossainhan se raja kulkee... Jumalan kärsivällisyydelläkin, joskus se "...armon ovi suljetaan, joudut yöhön kauheaan" niinkuin laulussa lauletaan.  Se ei kyllä ole mikään fiksu valinta kenellekään, jäädä tietoisesti ulos pimeään ja kylmään ja pahan armoille, kun on ovi auki valoon, lämpöön ja Jumalan rakkauden hoivaan.

"Tule Jeesuksen luo, omaks osti Hän sun, vettä lähtehen juo..."

LAHJA (Paimenen pakinaa 6)

"Rakkaus ihmeellinen!",
siinäpä aihe on,
"Rakkaus taivaallinen!",
sydämen laulelon.
Enkelten sanoma kaikui:
"Vapahtajamme nyt saapui,
kunnia Herran
ja maahan rauha myös taivaallinen."

Näitten sanojen kautta on runoilija kokenut omakohtaisesti niin todeksi sen,
mistä jouluevankeliumissa kerrotaan: "Minä ilmoitan teille suuren ilon,
joka on tuleva kaikelle kansalle. Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra...".
Laulun tekijä on kokenut valon tulleen maailmaansa,
niinkuin paimenillekin rävähti pimeässä yössä kirkas valo,
kun enkeli ilmestyi, ja kertoi häkellyttävän uutisensa.

Tunnetko sinä olevasi pimeässä tai hämärässä, utuisessa ympäristössä,
jossa ei oikein näe nenäänsä pidemmälle,
ja on epävarma olo, mihin oikein uskaltaisi astua, ettei kompuroisi?
Hapuiletko katkaisijaa, josta saisi valon sytytettyä siihen pimeyteen?
Kaipaatko valoa ja apua elämän sotkujen selvittelyyn?

Kun Jumala lähetti enkelinsä viemään sanoman syntyneestä Vapahtajasta,
se oli ilouutinen, tarkoitettu kaikille ihmisille, sinullekin.
Kun Jumala lähetti rakkaimpansa, poikansa ihmisten joukkoon maan päälle,
se oli lahja, Jumalan lahja meille ihmisille, sinulle ja minulle.
Eikä tosiaankaan ollut mikä tahansa lahja, vaan se oli Rakkauden lahja.
"Siinä oli rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa - vaan siinä,
että Hän rakasti meitä, ja lähetti poikansa meidän syntiemme sovitukseksi" ja
"Siinä ilmestyi meille Jumalan Rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen poikansa maailmaan,
että me eläisimme hänen kauttansa", vakuuttaa meille Raamattu, Jumalan Sana.

Siinäpä aihe on! Todellinen Lahja, oikein Lahjojen lahja. Rakkaus ihmeellinen!
Ota lahja vastaan, se on osoitettu sinulle, siinä lukee sinun nimesi.
"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen poikansa,
ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä".
Voit laittaa oman nimesi sanojen: maailmaa, yksikään ja hänellä, tilalle,
niin ymmärrät, että lahja on sinulle.

Jumala lähetti valon, kirkkaan valon meille ihmisille, ettei meidän tarvitse enää kompuroida pimeydessä,
vaan meille loistaa valkeus, joka muuttaa pimeyden valoisaksi, yön päiväksi.

KULKURIN ILTATÄHTI (Paimenen pakinaa 7)

Tapio Rautavaara laulaa Toivo Kärjen säveltämässä ja Reino Helismaan sanoittamassa koskettavassa laulussa kulkurin taipaleesta, kun poika maailmalle lähti.  Laulun sanat kertovat siitä karuudesta, lohduttomuudesta, joka poikaa saatteli kotoa matkalle maailmalle: Kodin ovikaan ei edes narahtanut, tuijotti vain synkkänä...ei tarjonnut taatto neuvojaan, moitteita vain...äidinkin eväät olivat köykäiset, kieltävä katse...ja lopulta tyttökaveriltakin tuli huivin heilutuksen sijaan vain syytöksiä sydämelle...masentavaa.  Mutta oli yksi, joka ei aina soimannut,syyttänyt,moittinut tai kieltänyt, vaan ymmärsi, armahti ja kirkasti kulkurin kulkua - kulkurin iltatähti.

Me olemme kaikki kulkureita, elämän kulkureita.  Millaista se kulkumme sitten on, riippuu paljon niistä toisistakin kulkijoista, miten meitä kohdellaan. Jos on vain tuota laulussakin mainittua kieleistä kohtelua, torjuntaa, moitteita, syytöksiä, niin askel käy raskaaksi ja kulkijan mieli painuu matalaksi.

Onneksi on kulkijalla toivoa; kun nostaa katseen ylöspäin, niin siellä se tuikkii tähti, joka johdattelee kulkua, ymmärtää ja armahtaa kulkijaa, eikä se lopulta enää olekaan vain kulkurin iltatähti, vaan se opastaa aamullakin, se on kirkas kointähtikin, aamutähti.

Eräässä virressä lauletaan: "Jeesus johdata, tiemme kulkua, auta että kiiruhdamme, jälkiäsi noudatamme, kätes meille suo, ohjaa Isäs luo."  

Jeesus on sellainen kirkas kointähti, joka ymmärtää,lohduttaa, neuvoo ja opastaa meitä elämän tien kulkureita, ettemme eksy, emmekä menetä toivoamme, vaan saamme uutta rohkeutta, uskoa ja voimaa kulkuumme. Hän opastaa niin elämämme aamussa kuin illassakin!  Jos tulee "turpiin" kanssamatkaajilta, niin Jeesus, Elämän Herra hoitaa, nostaa ylös ja auttaa taas elämässä eteenpäin. SIUNATTU JEESUS!

VALO PALJASTAA!!!(Paimenen pakinaa 8.)

Olemme menossa valoisampia aikoja kohti, päivä pitenee, aurinko paistaa yhä kirkkaammin.  Katse hakeutuu ikkunan ruutuun tai pöydän pintaan; MITÄ IHMETTÄ, miten ne ovat NOIN likaisia. Eivät ne ole sen likaisempia kuin eilen tai toissa päivänäkään, jolloin oli pilvistä ja vähän hämärää, valon kirkkaus vain tuo TOTUUDEN esiin; siinähän on likaa!

Saatamme elää omaa elämäämme vähän siellä varjojen mailla, eilisen ja toissapäivän hämärässä, ja totumme elämässämme siihen, ettei tässä mitään, kun edellisenä hämäränä päivänäkään ei NÄYTTÄNYT olevan aihetta siivoukseen, niin miksipä tekisin sitä tänäkään harmaana päivänä; miksi tekisin mitään tänään minkä voin hyvin jättää huomennakin tekemättä!

Mutta kun tulee kirkasta ja valoisaa, jota olemme oikeastaan sisimmässämme odottaneetkin, kun valon kirkkaus pajastaa asioiden oikean laidan, tilanne näyttäytyy totuuden mukaisena, täällähän on tuhrua, tahmaa, törkyä ja tarpeetonta tavaraa, miten minä en ole sitä huomannut! Nyt on kyllä ryhdyttävä tositoimiin, puunattava paikat puhtaaksi.

Vanhassa virressä lauletaan: "Kristus valo valkeuden, Isän Poika iäinen, armostas me taaskin saamme, uuden päivän suloisen. Valo varjot hajoittaa, salatutkin paljastaa...Anna Jeesus valos loistaa, sieluhumme pimeään,
epäusko sieltä poistaa, viedä uuteen elämään. Kirkkaan armos valolla, synnin yö sä karkoita..."

Jumalan sana vakuuttaa myös 1.Kor 4:5 "...Herra tulee, joka myös on saattava valoon pimeyden kätköt ja tuova esiin sydänten aivoitukset...".  Pimeyden turvinhan sitä yleensä tehdään sitää väärää, mikä ei ole oikein. Tässä asiassa Raamattu Ef. 5:11-13 neuvoo meitä näin: "Älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päivastoin nuhdelkaakin niistä. Sillä häpeällistä on jo sanoakin, mitä he salassa tekevät; mutta tämä kaikki tulee ilmi, kun valkeus sen paljastaa, sillä kaikki mikä tulee ilmi on valkeutta."

Älä jää pimeyteen, vaan tule valoon, sillä pimeys vie kuolemaan, mutta valo johtaa elämään. Valitse valo ja elämä, niin sydämmessäsi alkaa soida ihanasti: "Kirkkautta kohti kuljen, kivoitellen uskossa..."


MINUN TÄHTENI - SINUN TÄHTESI (Paimenen pakinaa 9.)

Suomen kielessä jotkin sanat voivat tarkoittaa kahta tai useampaakin asiaa samanaikaisesti.  Yllä olevan otsikonkin voi ymmärtää tarkoittavan minun tai sinun omaa tähteä,joka loistaa aamutähden lailla.  Asia saa kuitenkin toisen merkityksen, jos muistellaan vaikkapa erään  hegellisen laulun sanoja:  "Mun tähteni sä jätit loiston taivaan, sä puhdas, viaton ja synnitön.  Maan päälle tulit alas tuskaan vaivaan, mun tähteni, näin halvan hylkiön."

Pääsiäinen ei ole, toisin kuin Suomessa yleisesti käsitetään, pupujen ja tipujen juhla, eikä rairuohokaan ole sen perimmäinen tarkoitus.  Kristinuskon suurinta juhlaa vietetään sen perustajan, Jeesuksen Kristuksen kärsimisen, kuolemisen, hautaamisen ja ylösnousemuksen muistoksi.  Tavoittaako tämä merkitys sinun ajatusmaailmasi, koskettaako se sinua mitenkään, onko sillä sinulle henkilökohtaista merkitystä?  

Jos Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus eivät sinua liikuta, niin et silloin ole vielä saanut kokea pääsiäisen sanoman tuomaa iloa.  Saatat ajatella: "Miksi, minkä vuoksi, minkä tähden tällainen tragedia?"  Raamattu osoittaa lukuisissa kohdin vastauksen tähän kysymykseen: "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä"(Joh.3:16) ja "Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme."(Room. 5:8)

Minkä tähden? Ei niinkään minkä tähden, vaan kenenkä tähden? Meidän syntisten ihmisten tähden, minun ja sinun tähden.  Jos sinusta jotenkin tuntuu, että "tämä ei nyt  kuitenkaan kosketa minua millään lailla, en minä ole mikään syntinen, olen ihan kunnon kansalainen", niin kuule mitä Jumalan sana sanoo: "Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla" -mutta miten riemullisesti Sana sitten jatkakaan: "ja saavat LAHJAKSI vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa"(Room.3:23,24).

No mutta koskeeko se sitten meitä, sinua ja minua? Niin, koskeeko, vai paremminkin koskettaako? Annammeko Jumalan sanan/sanojen koskettaa meitä, sisintämme, sydäntämme, ajatusmaailmaamme? Paavali kirjoittaa Timoteukselle: "Varma on tämä sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin".  Jos me Paavalin lailla myönnämme epätrendikkäästi syntisyytemme, niin silloin tämä Sana koskee meitä, ja toivottavasti myös koskettaa meitä. Niinpä voimme ottaa sen vastaan, voimme uskoa sen, saamme omistaa sen omalle kohdallemme, saamme kokea lauluntekijän lailla: "...minun tähteni, minun tähteni, vuoks` syyllisyyteni, Herra"


Turvassa?(Paimenen pakinaa 10)
      
Seurakunnan äitienpäiväkokouksessa Heli Tammilehto puhui koskettavasti tästä asiasta, joka oli ollut itsellänikin jo pari viikkoa aiheena jonossa tälle palstalle.

Viime aikoina on ihmiskuntaa ravisteltu vavahduttavilla uutisilla järkyttävistä tapahtumista. Maanjäristykset eri puolilla maailmaa, tuhoisat tsunamit niitten seuraksena, tulivuren purkaukset ja tuhkapilvet.  Myös muutaman vuoden takainen finanssikriisi puisteli elämämme perustuksia aika tavalla.

Kun on saatu katsella turvallisesti olohuoneissamme Japanin määnjäristystä ja sitä seurannutta hirvittävää tsunamituhoa, ihmisten hätää ja lohduttomuutta, niin miten se vaikuttaa meihin?  Siellä joku kertoo, että on vuosikaudet, lähes koko elämänsä uurastanut kotiaan rakentaen, ja nyt on kaikki hävinnyt käsittämättömän hävityksen seurauksena, ja kuinka tulva on vienyt kokonaisia perheitä tai niin, että vain joku on jäänyt tuholta henkiin.

Missä on meidän turvamme?  Onko se turvallisessa kodissa, vaiko hyvässä taloudellisessa asemassa, vai varmassa työpaikassa, vai kenties kaiken kattavissa vakuutuksissa? Vakuutusalan ihmisethän myyvät meille turvaa; sitä tarjotaan mitä erilaisimmissa muodoissaan kaiken varalta, eikä siinä mitään pahaa ole, on hyvä varautua - kaiken varalta. Mutta minkä kaiken varalta? No myydäänhän niitä henkivakuutuksiakin, että jos henki lähtee, niin senkin varalta! Niin, jos henki lähtee, niin ihmiskeho muuttuu elottomaksi ruumiiksi ja lähimmäisten murheeksi, ja vakuutus ehkä vähän heitä lohduttaa tai ainakin antaa jotain turvaa. Henki taas jatkaa omaa kulkuaan ihmisen oman valinnan mukaan minne sitten jatkaakin, vakuutus ei taida seurata niihin ulottuvuuksiin vaikka onkin henkivakuutus.  Onko siitä meidän henkemme turvaajaksi, onko henkivakuutus turvamme tuomiopäivänä, yltääkö sen tuoma turva meidän sieluumme saakka?

Raamatussa Sananlaskujen kirjassa sanotaan näin: "Sillä joka minut löytää, löytää elämän ja saa Herran mielisuosion. Mutta joka menee minusta harhaan, saa vahingon sielullensa." (Snl. 8:35-36).  Jeesuksen, Vapahtajan ilmoitus tästä samasta asiasta kuuluu näin: "Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun ja evankeliumin tähden, hän pelastaa sen. Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi vahingon sielullensa. Sillä mitä voi ihminen antaa sielunsa lunnaiksi?" (Mark.8:35-37).

Suuntaa mielesi Jeesukseen ja saat kokea todeksi sen Mooseksen toteamuksen, että "Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret." (Moos.33:27).
Myöskin lauluntekijä on kokenut tämän omalla tavallaan: "Jonk´on turva Jumalassa turvassa on paremmassa..."

PERUSTUKSIA (Paimenen pakinaa 11)

Kun ihmisten maailmassa ollaan aloittamassa jotain merkittävää, tärkeää, pysyvää, puhutaan perustamisesta. Jos vaikka kaksi ihmistä päättää lyödä niin sanotusti hynttyyt yhteen, he sopivat perheen perustamisesta. Kun jotkut sopivat keskenään vaikkapa uuden firman synnyttämisestä, he ovat perustamassa yhtiötä. Ja vielä isommassa mittakaavassa, jos joku suuri kansanryhmä  havittelee itsenäisyyttä, he puhuvat valtion perustamisesta.

Ennen tuon uuden aloitusta yleensä aina tarkastellaan mahdollisuuksia ja punnitaan edellytyksiä tuon uuden onnistumiselle, lasketaan kustannuksia ja tehdään suunnitelmia, siinä ikäänkuin raivataan pohjaa perustuksille.  Ja sitten kun aloitetaan, niin on hyvä aloittaa varmalta, tukevalta, kiinteältä pohjalta, ettei se laskettava perusta sitten myöhemmin kärsi huolimattomasta esivalmistelusta.  Jos esim. vaikkapa talo rakennettaisiin pehmoisen pintamaan päälle, voisi myöhemmin tulla aika pahoja yllätyksiä, alkaisi perustus murtuilemaan ja kohta koko rakennus olisi vaarassa sortua.  On todella tärkeää raivata ja siivota pohja ja kaivaa sen verran syvään, että löytyy kiinteä ja luja maa perustan alle.

Nämä samat lainalaisuudet pätevät myös yksittäisen ihmisen elämän valinnoissa, kun hän ratkoo oman iankaikkisuutensa kohtaloa. Koska meidän oma elämä luonnostaan on kuin villi viidakko, niin Raamattu, Jumalan Sana ohjaa meitä katumuksen kautta kääntymään, tekemään parannusta.  Se on kuin sitä pohjan raivausta ja putsausta. Perustuksista Raamatussa on hyvin vahva ilmaus (1.Kor.3:11) "Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus."  

Rakentaminen on sitten oma asiansa, kuinka ja mistä tarpeista rakennamme, onko ne miten vahvoja rakennustarpeita, miten se
elämän rakennus kestää sitten siellä, kun meidän itsekunkin on tehtävä tili tekemisistämme Jumalan edessä. Yksi on kuitenkin
varmaa; jos olemme rakentaneet oikealle perustukselle, jos olemme ottaneet vastaan Jumalan armon Jeesuksessa, tämä perustus
kestää, se ei sorru.

Eräässä hengellisessä laulussa lauletaan tästä asiasta hyvin luottamusta herättävästi: "Iäti kestävä perustus varma, on Sinun armosi
Herrani mun."  Ei kyllä kannata käydä räpeltämään mitään omaa perustuksen tapaista, kun se kuitenkaan ei kestä, ja varsinkin kun
on tarjolla häkellyttävä erikoistarjous ilmaiseksi, ehdottoman luotetttava ja kestävä iankaikkisen elämän perustus: JEESUS KRISTUS

Se on täytetty (Paimenen pakinaa 6.4.2012)

Kun Jeesus oli ristiinnaulittu, ja Hänen kuolemansa hetki oli lähellä, Hän evankeliumien mukaan huusi suurella äänellä ja antoi henkensä.  Johannes kertoo evankeliumissaan Jeesuksen viimeisiksi jääneet sanat "Se on täytetty".  Jumalallisen totuuden näkökulmasta ajatellen ne olivat aivan varmasti universumin merkitävimmät sanat.  Jotain näitten sanojen painoarvosta kertoo se, että tuolloin temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti, maa järisi, kalliot halkeilivat,  hautoja aukeni ja moni kuollut pyhä ihminen nousi ylös vaeltaen Jerusalemiin ja ilmestyen ihmisille.

Inhimillisesti ajatellen kummallinen kuriositeetti tuo esiripun repeäminen.  Helposti saatamme ajatella, että onko tuo nyt ihme, jonkun verhon repeäminen.  Kyseessä ei kuitenkaan ollut mikä tahansa pahainen verhoriepu, vaan äärimmäisen lujatekoinen, monta senttiä paksu, Jumalan ohjeitten mukaan valmistettu erikoiskangas, jota ei olisi saatu repeämään ihmisvoimin.  Jerusalemin temmppelissä oli pyhä osa, jossa papit suorittivat päivittäistä palvelusta, ja kaikkein pyhin, johon vain ylimmäinen pappi meni kerran vuodessa toimittamaan uhripalvelusta kansan syntien edestä, ja näitä kahta osaa esirippu erotti.  

Tuo huuto "Se on täytetty" merkitsi uuden alkua, että oli solmittu uusi liitto, jossa liitossa Jumalan suunnitelma ihmisten sielujen pelastumiseksi oli toteutunut, täytetty.  Johanneksen evankeliumissa 3:16 tämä asia on hyvin selkeässä muodossa: "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."  Hebrealaiskirjeessä kerrotaan tästä uudesta liitosta, jonka Jumala oli luvannutkin tehdä, että tämän uuden liiton välimies ja ylimmäinen pappi on Jeesus, joka meni oman verensä kautta kaikkein pyhimpään, ja että Hänen ruumiin lihansa on aukirevenneenä, avoinna olevana esirippuna, jonka kautta meilläkin tavallisilla ihmisillä on pääsy kaikkein pyhimpään.  Jeesus antoi Golgatan ristillä kuollessaan sellaisen ainutkertaisen, lopullisen, kertakaikkisen uhrin, joka riittää kaikkien maailman ihmisten puolesta sovitukseksi ikuisesti Jumalan ja ihmisen välillä.  Siihen ei voi lisätä mitään, eikä sitä voi mitenkään turmella eikä mitätöidä, se vain yksinkertaisesti on riittävä.

Pukukoodi (Paimenen pakinaa 29.7.2012)

Meillä Suomessa on nykyään hyvin vapaa pukeutumiskulttuuri toisin kuin joskus ennen vanhaan, ja myös toisin kuin jossain muualla nykyäänkin.  Voimme pukeutua eri tilanteisiin ja tilaisuuksiinkin pitkälti mielemme ja mieltymystemme mukaisesti, niinkuin koemme sen tarkoituksenmukaiseksi  kenenkään siihen puuttumatta.  Erityisen voimakkaasti pukeutumiseen puututaan ja sitä säädellään nykyään islamilaisessa maailmassa ja sielläkin rajoitukset kohdistuvat eritoten naisiin; sharialaki pakottaa naiset käyttämään kokovaratalohuntua, niin että vain jalkterät, kädet ja silmät ovat näkyvissä.

Onhan meillä Suomessakin tilanteita ja tilaisuuksia, joihin edellytetään pukeutumaan tietyllä tavalla.  Jotkin juhlallisuudet kuten promootiot ja muut juhlalliset tilaisuudet on ohjeistettu niin, että sinne on pukeuduttava tietyn ohjeen mukaisesti.  Itsenäisyyspäivän juhlat presidentin linnassa ovat koko kansan hyvin seuraama pukuparaati, jonne ei sovi mennä ihan miten sattuu itseään miellyttämään pukeutuneena, samoin joihinkin illalliskutsuihin saatetaan antaa pukeutumisohje – pukukoodi.  

Raamatussa (Matt. 22 luku) Jeesus kertoo kuninkaallisesta hääjuhlasta, jonne oli kutsuttu paljon vieraita, jotka kuitenkin keksivät kuka minkäkin tekosyyn olla tulematta häihin, heidän kävi sitten huonosti.  Häät oli kuitenkin valmistellut ja niin juhliin kutsuttiin aivan tavallista väkeä, niin hyviä kuin pahojakin ihmisiä tien päältä, ja niin hääasali tuli täyteen juhlijoita.  Paikallisen tavan mukaan asu ei voinut olla este juhlaan tulemiselle koska juhlan isännällä oli varattu hääasut kaikille juhlijoille.  Kuningas huomasi kuitenkin joukossa yhden vieraan, jolta puuttui hääasu, eikä hän pystynyt antamaan mitään vastausta kuninkaan tiedustellessa asiaa; hän joutui juhlista ulos pimeyteen.  

Vanhassa hengellisessä laulussa Lina Sandelll-Berg runoilee näin: ”Oi Jumala nyt iloitsen, sinulta puvun sain, mä kelpaan siinä taivaaseen, se lahja autuain. Ei siinä löydy ryppyä, ei mitään saastaista, mä vaikka olen musta vain, oon siinä puhtaana.”  Erikoisesta asusta siinä kerrotaan.  Varmaan runoilija on saanut sanat rukoillen ja Jumalan Sanaa tutkien, koska näistä pukuasioista puhutaan edellä mainitsemani Raamatun paikan lisäksi myös Ilmestyskirjassa.  Siellä kerotaan (7. luku) valtavasta kansojen, kansanheimojen ja kieliryhmien kokoontumisesta valtaistuinsaliin Karitsan eteen palmut käsissä kunnioitusta osoittaen ja ylistyslaulua laulaen – puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin.  Samoin myöhemmin (19. luku) kerrotaan Karitsan häistä, ja kuinka Hänen vaimonsa on itsensä valmistanut pukeutumalla hohtavaan ja puhtaaseen liinavaatteeseen. Tämän vaatteen alkuperäkin mainitaan: ”...se liina on pyhien vanhurskautus”.  Tästä myös Lina S-B. hyvin osuvasti laulussaan kertoo:  ”Se kylliksi on autuuteen, en muusta huolikaan, se vanhurskaus on Jeesuksen , ostettu kuolollaan.”

Kerran me kaikki olemme siinä tilanteessa, jossa meidät tutkitaan, että olemmeko ottaneet vastaan sen häävaatteen ja pukeutuneet siihen; Kristuksen sovitustyön lahjaan, joka ainoastaan kelpaa sitten siellä taivaallisessa hääjuhlassa asuksi.  Jos emme ota sitä vastaan, me jäämme kerran sanattomiksi, kun meiltä asiaa tiedustellaan, koska onhan meille tätä lahjaa tarjottu – ja yhä vielä tarjotaan.  

USKOLLISUUS (Paimenen pakinaa 26.10.2012)

Nykyään ei maailmalla uskollisuus ole kovinkaan korkeassa kurssissa, ainakin Suomessa tuntuu vallitseva käsitys olevan, että se on kutakuinkin vanhanaikaista.  Julkisuuden kautta on jotenkin  positiivisessa hengessä ajatusmaailmaamme ujutettu esimerkiksi käsite salarakas, jolla uskottomuus ja pettäminen on kääritty houkuttelevaan silkkipaperiin, ja saatu se tuntumaan vain hyvältä ja hyväksyttävältä asialta.  Uskollisuus (tai uskottomuus)yleensäkin mielletään kuuluvaksi parisuhteeseen miehen  ja naisen välisen keskinäisen suhteen ominaisuudeksi.

Raamatussa uskollisuus on kuitenkin suurelta osalta kokonaan toisessa merkityksessä; puhutaan Jumalan uskollisuudesta ihmistä kohtaan ja vastavuoroisesti ihmisen uskollisuudesta Jumalan tahdon toteuttamisessa.  Vanhan Testamentin puolella puhutaan hyvin paljon tästä aihealueesta (liekö sitten se syynä siihen, että uskollisuus koetaan vanhanaikaiseksi).  Jumala puhuu palvelijoittensa kautta ja kehoittaa koko kansaa olemaan uskollisia.  Kehoitukset on tarkoitettu tottakai yksittäiselle ihmisellekin, muodostuuhan kansa yksilöistä.  Hyvänä esimerkkinä tästä on tilanne, jossa Israelin kansa on erämaavaelluksensa loppupuolella, ja Jumala antaa karun ja koskettavan ilmoituksen siitä, ketkä pääsevät perille luvattuun maahan: ”Ne miehet, jotka lähtivät Egyptistä, kaksikymmenvuotiaat ja sitä vanhemmat, eivät saa nähdä sitä maata, jonka minä vannoen lupasin Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille, sillä he eivät ole minua uskollisesti seuranneet, paitsi Kaaleb, kenissiläisen Jefunnen poika, ja Joosua, Nuunin poika; sillä nämä ovat uskollisesti seuranneet Herraa”(4Moos 32:11-12).  Tässä uskollisuuden arvo ja merkitys tulevat israelilaisille hätkähdyttävällä tavalla tietoon, olihan heitä jo matkan aikana monesti asiasta valistettu, mutta valtaosa kansasta suhtautui kehoituksiin ja ilmoituksiin välinpitämättömästi, valitettavasti.

Jeesus käsittelee tätä uskollisuus- teemaa vertauksessaan leiviköistä(Matt. 25. luku), jossa saamillaan leivisköillä hyvin asioineet saavat hyvän tunnustuksen: ”Hyvä on sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene herrasi iloon”, kun taas leiviskänsä peloissaan kätkenyt joutuu kelvottomana palvelijana luopumaan siitäkin ja passitetaan ulos pimeyteen, jossa on itku ja hammasten kiristys.  Myös Paavali tuo ensimmäisessä kirjeessään korinttolaisille(4.luku) esille Jumalan salaisuuksien huoneen haltijana toimivien uskollissuuden tärkeyden: ”Sitä tässä huoneenhaltijoilta ennen muuta vaaditaan, että heidät havaitaan uskollisiksi.”  Toki Jumala Sanassaan kehoittaa meitä olemaan uskollisia avioliitossamme puolisollemekin.

Jotkin asiat ovat pysyviä, muuttumattomia ja hyvin tärkeitä hyvän elämän kannalta.  Yksi tällainen asia on juuri uskollinen mielenlaatu, koiratkin opettavat meille omalla esimerkillään tätä.  Radio Deissä kerrottiin koirasta, joka pelasti uimataidottoman isäntänsä vedestä, vaikka tämä oli yrittänyt säkissä hukuttaa sen ja lisäksi vielä melalla tappaa, kun oli niin kyllästynyt koiraansa.  Jumala kutsuu meitä olemaan uskollisia Hänelle ja saamallemme kutsulle ja tehtävälle. Hän kutsuu meitä uskollisuuteen toinen toisiamme kohtaan myös aviopuolisoina, perheenjäseninä, uskonveljinä ja -sisarina, sekä ystävinäkin.  On hyvin tuhoisaa lähteä sellaisten muotivirtausten mukaan, jotka kyseenalaistavat Jumalan tahdon ja ovat ristiriidassa Hänen Sanansa kanssa.  Sitävastoin taas on hyvin antoisaa, rikasta ja palkitsevaa olla uskollinen Jumalalle, kaikessa, se on sitäpaitsi turvallistakin.

TULKOON RAUHA (Paimenen pakinaa 12.12.12)

Onko yllättävää, että maailmassa on ollut kautta aikojen paljon sotia ja edelleen tänäkin aikana eri puolilla maailmaa leimahtelee milloin missäkin aseellisia selkkauksia?  Onko yllättävää, että vallan himo ja koston kierre pitävät ihmisiä otteessaan saaden heitä ryhtymään väkivaltaisiin toimenpiteisiin toisiaan vastaan?  Onko yllättävää, että rauha ei ole mitenkään tavoiteltavimpien asioiden joukossa monien mielessä?  Rauhan ylläpitämiseksi on eri valtioilla valtavat asevoimat käytössään, näin ikäänkuin pelotteen kautta pyritään pitämään yllä rauhan tilaa.

Raamattu valottaa tätä asiaa (Room. 3:9-18):  ”...kaikki ovat poikenneet pois...heidän suunsa on täynnä kirousta ja katkeruutta.  Heidän jalkansa ovat nopeat vuodattamaan verta, hävitys ja kurjuus on heidän teillänsä, ja rauhan teitä he eivät tunne.  Ei ole Jumalan pelko heidän silmäinsä edessä.”  Ilman Jumalaa ihminen on altis pahuudelle, ilman Jumalan pelkoa hän on taipuvainen pahaan, eikä se tarkoita mitään syyttelyä tai sormella osoittelua; vain tosiasian toteamista.

Jeesuksen syntymisen aikoihinkin oli levotonta niillä seuduilla; Rooman sotajoukot olivat valloitelleet kansoja valtaansa ja pitivät heitä kurissa asevoimin.  Israelin kansakin sai tuntea tämän sotavoiman mahdin nahoissaan.  Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Beetlehemissä, saivat lähikedon paimentyöläiset siitä arvovaltaisen ilmoituksen Herran enkelin kautta Herran kirkkauden ympäröidessä heidät.  Tuohon Rooman vallan aikaan sattuu hyvin se, että paimenille ilmestyi myös suuri joukko taivaallista sotaväkeä, he eivät olleet kuitenkaan liikkeellä mitenkään sotajalalla vaan päin vastoin julistamassa rauhaa: ”Kunnia Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan Hänellä on hyvä tahto.”  Tästä syntyneestä pienokaisesta oli jo Jesaja profeetta ennustanut aikanaan: ”Sillä lapsi on meille syntynyt...ja hänen nimensä on... Rauhanruhtinas.”

Eräässä sykähdyttävässä ylistyslaulussa lauletaan: ”Hän on Rauhanruhtinas, Hän on Herra, Hän on Kuningas...”.  Toinen Joulun aikaan paljon laulettu laulu viestittää meille myös tätä ihanaa rauhan sanomaa: ” Tulkoon rauha kansoille maan...tulkoon rakkaus ihmisrintaan, olkoon rauha loppumaton.”  Sitä varten Jumalan Poika tuli tänne ihmisten maailmaan, että meillä olisi rauha, Hän tuli tuomaan sen meille.  Hän on ainoa mahti mailmassa, joka voi antaa ihmiselle rauhan sisimpään.  Kun meillä on rauha sisimmässä, ei se ainakaan ole ensimmäisenä yllyttämässä meitä sotatoimiin ketään vastaan.  


Koskettaako evankeliumi?

” Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky...” , näin alkaa ns. jouluevankeliumi.  ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iakaikkinen elämä” , näin kuuluu puolestaan ns. pienoisevankeliumi.  Kreikan ja latinan kielen pohjainen sana evankeliumi tarkoittaa hyvää sanomaa, ilosanomaa.  Raamatun neljä evankeliumia kertovat kaikki omalla tavallaan ne ihmeelliset tapahtumat, kun Jumala tuli ihmiseksi taivaallisten sanansaattajien ilmoitusten mukaisesti (Immanuel, Jumala meidän kanssamme).  Kuinka Hän, Jeesus kohtasi kärsivät ihmiset parantaen sairaita ja kuinka Hänet lopulta tuomittiin juutalaisten hengellisten johtajien yllytyksestä ja vaatimuksesta kuolemaan hyvin häpeällisellä, raa´alla ja tuskallisella tavalla.

Nyt pääsiäisen aikaan, kun muotojumalisessa Suomessa hössötetään pääisiäismunista ja -tipuista ja trullit kiertävät kylillä ja jossain päin Suomea poltetaan noitavalkeitakin, meidän on hyvä muistaa mikä on se pääsiäisen alkuperäinen sanoma ja sisältö.  Evankeliumi ei olisi mitään ilman Jeesuksen Kristuksen kärsimysta ja kuolemaa, koska juuri siksi Jumala lähetti poikansa tänne ihmisten maailmaan; kärsimään ristillä meidän kaikkien puolesta, että meillä olisi elämä ja rauha Jumalan kanssa. Hyvä sanoma on juuri siinä, että meidän syntisyytemme, syyllisyytemme ja pahuutemme on sovitettu lopullisesti ja täydellisesti pyhän Jumalan edessä.  Ilosanoma on myös siinä valtavassa totuudessa, että kuoleman ote on murskattu, Kristus nousi kuolleista ja voitti näin kuoleman vallan; eihän ollut itseasiassa mahdollistakaan kuoleman voittaa Jumalaa, joka on kaiken luoja.

Mutta koskettaako tämä valtava, järisyttävä ilouutinen tämän päivän ihmistä, suomalaista, sinua ja minua?  Saavuttaako se tietoisuus tajuntamme, että ihmeellinen Jumala, maailmankaikkeuden luoja ja ylläpitäjä välittää meistä, ja on järjestänyt meille mahdollisuuden olla Hänen luonaan kerran päättymättömästi siellä iankaikkisuudessa, kuoleman rajan tuolla puolen?  Kun Hannu Haukka kävi vierailulla täällä Luumäellä helmikuussa, hän kertoi kuulumisia muualta päin maailmaa, kuinka ihmiset suhtautuvat evankeliumiin, kuinka he kokevat tämän ilosanoman.  Muslimimaailmassa, missä kristinuskon sanoman levittäminen on kiellettyä ja hengenvaarallistakin, ihmiset janoavat tätä vapauttavaa, ihmeellistä tietoa Jumalan armosta ja rakkaudesta ihmistä kohtaan.  Kun tämä hyvä sanoma kulkee vastustamattomasti näkymättömiä teitä radio-, tv- ja nettikanavien kautta ihmisten koteihin heidän kuultavakseen, se herättää kaipuun ja toivon paremmasta, se synnyttää halun löytää tämä sanoman sisältö omaan elämään.  Valtava joukko ihmisiä on osoittanut kiinnostuksensa evankeliumiin ottamalla eri tavoin yhteyttä IRR-TV:n kontaktipisteisiin.  Suuri joukko ihmisiä eri puolilla muslimimaailmaa on ottanut tämän sanoman todesta omassa elämässään, ottaneet vastaan taivaallisen sanoman, ottaneet vastaan Jeesuksen.  Perheittäin, jopa kyläkunnittain ihmisiä on tullut uskoon.

Tämä tuntuu häkellyttävältä meistä suomalaisista, joita muilutetaan julkisen sanan kautta tavalla jos toisellakin hyväksymään Jumalan Sanan vastaisia asioita, ja näin hämmennetään suuntaamaan mielenkiinto epäolennaisiin asioihin.  Kuitenkin jokainen ihminen  joskus pysähtyy miettimään elämän perusasioita, niitä kaikkein tärkeimpiä; mikä on minun suhteeni Jumalaan, mikä on minun iäisyysasemani, voisinko minäkin tulla uskoon?  Viimeistään kuoleman edessä ihminen pysähtyy sen kysymyksen kanssa, mitä on kuoleman rajan tuolla puolen, loppuuko kaikki siihen, jos ei, niin millaisena elämä jatkuu kuoleman jälkeen?  Tyhmä on kuka tahansa, joka jättää nämä kysymykset huomioimatta, joka sivuuttaa iäisyysasiat olankohautuksella.  Meillä on sanonta: Viisas varautuu.  On äärettömän viisasta varautua iankaikkisuutta varten, kannattaa ratkaista ajoissa omalta kohdalta, miten jatkuu loppumaton, päättymätön olotila kuoleman jälkeen.  Kannattaa kuunnella Jumalan ääntä, on viisasta kääntyä Hänen puoleensa, koska kuka sen paremmin tietää nämä iäisyysasiat kuin Jumala, ja Hän on ilmaissut ne meille Sanassaan evankeliumina , ilosanomana.  Et varmasti pety, kun annat evankeliumin koskettaa sinua.

Tässä on tie

Taannoisessa dokumentiohjelmassa thaimaalainen nuori nainen, aivan tyttönen vain, vuodatti tv-kameran edessä kohtaloaan, että miten vaikea, miten tuskainen on naisen tie.  ”Eikö ole mitään muuta tietä, eikö löydy parempaa tietä” hän osuvasti valitti.  Hänet oli viety kotoaan bordelliin, jossa häntä kohdeltiin kaltoin, riistettiin monella tavalla.  Kaikkien haastateltujen kasvoilta kuvastui tuskaisuutta, pelkoa, ilottomuutta.  Vaikka kyseessä oli ns. ”ilotalo”, olemuksista huokui alakulo.  Jotkut yrittivät peittää pettymyksiään teennäisen naurun alle, mutta osuvasti kuvasi eräs heistä tilannetta: ”Sisällä pohjimmaisena on kuitenkin tuska”.  Mitä muuta voisikaan olla, kun elämä on varastettu.  

Raamatussa, Jumalan sanassa  on monia mainintoja ja varoituksia teistä, jotka eivät ole hyviä teitä, eivät elämän teitä: ”Jumalattoman tie on kuin pimeys”,  ”Jumalattoman tie on Herralle kauhistus”,  ”Rikollisen tie on mutkainen”,  ”... ovat poikenneet pois...kurjuus on heidän teillänsä ja rauhan tietä he eivät tunne”,  ”Rauhan tietä he eivät tunne, oikeutta ei ole heidän askelissansa, polkunsa he tekevät mutkaisiksi”.  Jumala varoittaa ihmistä, jonka hän loi omaksi kuvakseen, Hän varoittaa häntä lähtemästä niille teille, jotka vievät väärään,  jotka johtavat turmioon. Hän varoittaa meitä lähtemästä omille teillemme:  ”Miehen mielestä on oikea monikin tie, joka lopulta on kuoleman tie”, ”jos synnintekijät sinua viekoittelevat...älä lähde samalle tielle kuin he”.  Jumala haluaa meille hyvää, Hän haluaa varjella meitä pahalta, Hän haluaa, että naisenkaan tie ei olisi lohduton ja iloton niinkuin tuo thai -nainen koki tiensä olevan.

Jumala sanassaan kehoittaa ihmistä kääntymään pois sellaisilta teiltä,  jotka ovat lopulta niitä kuoleman teitä: ”Palatkaa pahoilta teiltänne”,  ”Kääntykää pois pahoilta teiltänne”, ”ei ole minulle mieleen jumalattoman kuolema, vaan se, että hän kääntyy tieltänsä ja elää”.  Jumala haluaa opastaa meitä sellaiselle tielle, joka johtaa elämään eikä kuolemaan.  Eräässä laulussa lauletaan: ”Elämän tie on kaita tie, sitä harvat vain kulkea tahtoo, on tiellä laaksoja, on tiellä keitaita, on surua ja iloa. Käy elämän tielle, käy kaidalle tielle, et tule katumaan, jos luotat Jeesukseen”.  

Meille on Raamatussa hyvin yksinkertainen, selvä ohje: ”Tässä on tie, sitä käykää”.  Kun Jeesus Jumalan lähettämänä eli ihmisten parissa määrätyt päivänsä, Hän opasti meitä: ”Menkää ahtaasta portista sisälle.  Sillä se portti on avara ja tie lavea,  joka johtaa kadotukseen, ja monta on , jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka johtaa elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.”  Ettei kenenkään tarvitsisi joutua epätietoisuuteen siitä portista ja  tiestä, Hän  julisti: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin, kuin minun kauttani”  Sinun ei tarvitse olla niitten monien joukossa siinä valtavirrassa, joka kulkee tahdottomana sitä laveaa, kuolemaan johtavaa tietä, vaan valitsemalla tuon siunatun, kaidan tien, Jeeuksen, saat liittyä niihin elämäniloa kokeviin ”harvoihin”, jotka ovat matkalla kohti valoisaa tulevaisuutta, kohti kirkkautta, kohti iankaikkista elämää. Niistä ”harvoista” koostuu lopulta valtava määrä ihmisiä siellä ikuisuudessa, josta sanotaan: ”... oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea...puettuina pitkiin, valkeihin vaatteisiin... ja he huusivat suurella äänellä: Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu ja Karitsalta”

Sattuman viisaus

Ihan alussa, kun ei vielä ollut mitään, sattumalta räjähti jotain jossain ja räjähtikin isosti. Vai oliko sattumalta sittenkin jotain mikä räjähti?  Voiko ”ei mikään” räjähtää?  Mitä se sitten olikaan, mikä räjähti, se sai aikaan valtavan, äärettömän, aivan käsittämättömän tapahtumien sarjan – sattumalta.
Minne tarkkaan ottaen tuo alkuvoimainen, sattumankauppainen räjähtäminen sitten sijoittui? Varmaan sattumalta jonnekin satunnaiseen ”paikkaan”,  jonnekin minkä sattuma oli valinnut.  

Kävi sitten sattumalta niin, että tuosta lähtöjysäyksestä syntyi uskomaton määrä kappaleita, jotka sattumalta järjestäytyivät häkellyttävällä tavalla suhteessa toisiinsa ja muodostivat tolkuttoman määrän ihmeellisiä rakenteita ympäristöönsä, tyhjyyteen.  Oli onnekas sattuma, ettei siitä räjäyksestä seurannutkaan sekasorto ja kaaos, kuten räjähtämisissä on tapana, vaan sattumoisin sopusoituinen rakenne, kaunis kokonaisuus.  Ja kuin sattumalta eräälle näistä räjähdysmöhkäleistä oli sattunut sellaisia aineita ja yhdisteitä,  jotka sitten vain satunnaisesti kehittyivät mikä minkäkinlaisesksi organismiksi, mikä kasviksi, mikä eläimeksi - mikä ihmiseksi.  Erityisen onnekas sattuma oli myös se, että olosuhteet tuolla lohkareella olivat sattumalta käsittämättömän ihanteelliset tuolle satunnaiselle kehittymiselle; oli sattunut sellaisia alkuaineita, jotka antoivat edellytykset suotuisalle ympäristön syntymiselle, vedelle ja ilmalle.  Sattuipa vielä niin hauskasti, että aivan ihanteellisen matkan päähän räjähdyksen jälkeen sattumalta osui tulena palava leimuava järkäle, jota kiertämään tuo onnekas lohkare päätyi saaden juuri sopivasti lämpöä elämään.

Näinkö se kaikki meni silloin alussa, kun ei vielä ollut mitään.  Sitä jää miettimään, mitä oli ennen sitä, ja kuinka kauan?

Tiede ei hyväksy Jumalaa, tai ehkä paremminkin tiedemiehet, he pitävät itse tiedettä jumalanaan, paitsi Jumalaan uskovat tiedemiehet.  Tiedemiesten yleinen virhe on jättää Jumala pois laskuista, he jotenkin kuvittelevat, että tiede turhentuu jos siinä on Jumala mukana - ja onhan se jotenkin turhauttavaakin tutkia sellaista, mikä on jo tiedossa, jonka joku on ilmoittanut tehneensä. Mitä siinä olisi enää tehtävissäkään, vain allekirjoittaa kertomus.  Mutta kun kerrotaan aivan oma tarina, jossa mielikuvitus saa täysin vapaat kädet, niin vuosimiljoonat ja -miljardit vain vilahtelevat ja selittävät kaiken, kaiken – ja sattuma myös.

Tiede tekee työtään ja tutkii olevaista, tutkii sitä mikä on nähtävissä.  Oletukset ja teoriat eri asioista muuttuvat ja muovautuvat ”kehityksen” myötä, muuttuvat siihen saakka, kunnes se löytää totuuden siitä miten asia on.  Tämän jälkeen se ei enää voi muuttua, koska on löydetty vastaus siihen, mikä mieliä askarrutti; miten kaikki on saanut alkunsa.  Vanha sanonta kuuluu: ”Paljon porua, vähän villoja”.  Niinhän siinä tässäkin tapauksessa  lopulta käy; kun viimein suostutaan hyväksymään se tosiasia, ettei tämä kaikki ole voinut itsestään sattuman kaupalla syntyä, tullaan siihen loppupäätelmään, että jokin hyvin Viisas ja Älykäs ja Mahtava on tämän kaiken saanut aikaan. Hyväksytään myös se sananparsi, joka toteaa: ”Siinä näkijä, missä tekijä”.  Silloin voi todeta, että tiede on saavuttanut päämääränsä, se on löytänyt totuuden.  

Totuus on hyvin vapauttavaa, ei tarvitse enää vääntää. Jeesus sanoi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä”.  Kun suostuu uskomaan tämän, niin löytää tielle, jolla totuus vapauttaa ihmisen elämään täyttä elämää.